Kuvittelee olevansa -esitys pohjaa Hanna Siivolan runoihin. Lauluja varten säveltäjät muokkasivat tekstejä. Tässä alkuperäiset runot:

Varisten laskeutuessa,
liikkeesi nopeampia,
vähemmän tarkoituksellisia,
näet tyhjyyden tulevan,
juokset itsesi hikeen,

välähdys,

juoksuhiekkaa on asfaltti
allasi, halkeamineen,
katkoviivat
tasaisen unettavat,

salama,

keuhkojesi ilma tyhjenee,
päästävä pian pois
ihmisten ilmoilta,
suustasi sanat
törmäilevät yhteyksistään
kiistellen.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Vinksahtanut vinkkeli
liian suuriin puitteisiin
asetettu koriste-esine
ja kaikki vanhat romut
osoitteesi, tunnuslukusi.

varustautumattomana
kuin kulkuripiski
torin kulmagrillistä
suljit ovet, tukit ikkunat
osoitteista piittaamatta,
kuherrellen kuin
paraskin siivekäs
kirjeiden kantaja.

Kuumassa janossa
poljit uudesta paikasta
toiseen, ainakin kuvittelit,
Äänesi hiljainen hyrinä
kieppui kuin puhallus
sähkömagneettisessa voimassa.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Kivisten sielujen sisässä asustaa,
yksinäisten ihmisten kavalkadi,
tyhjien seiniensä kätköissä
ristiinnaulitsevat itseään.

Tyyntyvät hetkeksi,
rakkauden lämpö kuin
tylsän terän viilto.

Päivän kurkistellessa
sokeat perivät maan
hämärät hautautuvat
huoneisiinsa.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Varastohuoneen sohvalla
murjottamassa kummittelee
yksinäisyyden valtakunnassaan.

Kuvittelee olevansa
kissapeto luontodokumentissa
syömässä raakaa lihaa,

tekoja, joita ei osaa katua
lauseita, joihin kukaan ei
uskalla vastata

tuijottaa saalistavan
eläimen pelolla ansaan
jäänyttä lajitoveriaan.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Pauhu sinussa vieläkin
kaikuu, lähin seismologi
piirtää sen millimetrin
tarkkuudella.

Vapisevin käsin kierrät
itsellesi tupakan,
ajatus viiveessä tarjoat
vierustoverillesi.

katkeran suloisia hymyjä,
katseesi riutuu
samanlainen ilme ahdistetulla
sudella silmissä
äänesi nousee.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Ihmisen sininen hetki,
lasiseen silmään
kuultava hohde
sen sinisen muki
n korvassa

teiden kirjainyhdistelmien joukosta,
varjoista,
löysin sen sinisen sielun

keltaisessa mökissä seinän täysi
elämän muovisia säilykepurkkeja
yhden valaistun ruudun takana
kietoutuu se kultainen lanka

auringonvärisen pehmeän sielun
viileiden vuotien välissä
nukkuu silmät auki
ajatuksien sininen kivi
kaikki palaa

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Huomaat unelmat ovat
alkaneet unohtamaan
värien yltäkylläisyyden
se mikä kantaa
se mitä jäljelle jää

virtaviivaisia vankiloita
mitoitetaan ja nimikoidaan
omat pienet laatikot

Pääsymaksut maksetaan
tirkistelykilpailuista
vahvimmille ja ahneille.

ja aina vaan sinä
piirrät ympyröitä
hiekkaan, uudelleen
ja toisinaan sinä
väsyt.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Varjeleva kosketus,
siipien hempeä havina,
variksen käheä rääkäisy
siinä sinä, sinunlaisesi.

Sateen hiljainen alku,
suurien pisaroiden pinnan
kosketus, pilvien kummut,
auringon säteily lävitse
siinä minä, minunlaiseni.

Sade koskettaa
tummia siipiämme.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Elimme joka päiväisine
painajaisinemme
vain kaunista unta
hetkittäisine
painajaisineen

lähdin, ettemme
syttyisi tuleen,
siitä me emme
syntyisi uudelleen

olet minun varjoni,
minä sinun valosi

sinä asut tämän syvänteen
toisella sivulla,
sanat uupuvat tuulessa,
ilmeet hämärtyvät matkalla,
mutta sinä se olet

yhdyssiteemme
on vuosien takana
rakennettu riippusilta,
lahonnut,
siitä uupuu astinpuita,
enää sen voi ylittää
vain kerran.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Tuuli puhalsi kirpeää
pakkasta, kuljin siinä
emmin vain tienpinnan
lumista, liukkautta.

kuin ensiaskel,
kohti pyrkimys.

Rohkeus ratkaisee;
kasvava tietoisuus.

Summa summarium.

Minä; "Tahdon."

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Tämänkertainen
tarina on lyhyt,
se sanoo vain
ettei tänään ole mitään
mihin käpertyä.

Kertoo hiljaisuudesta,
eikä puhu sanoin vaan
hyräilee hiljaa alkeellisten
nuottien varassa.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Mitä teen kankaalla,
jos sen takana ei ole mitään,
vaikka olisi kauneinta nähdä,
jopa arvokkainta mitä
koskea saisin,
odotan hetken ja menen.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

alistan itseni katsojaksi
tutkin ilmeitä
kohotettuja raajoja

kävelen minuun
hitaasti kohoavien
mielikuivien rinnalla

olen tässä

yritän kuulla
totean näkeväni

matkustan vikuroivilla
sanoilla halki
arkisen iltapäivän

ihmetystä sitä
tämä on.
minä kaivan
itselleni pesän
villavilttiin ja
matkustan tyynynkulmalla
kotiin

ikkunassa on liike
pimeä piennar
tuossa kuvassa
salaoja kaivaus
muuttuu
arkeologin kentäksi

vaivun uneen

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

uskomaton ajatus
tänään
sanoittakin selvä

en minä
kuin prinssi
voi ratsastaa kohti
loputonta valoa

tämä ruumis
ei valkea
ei kavioita alla

tämä neidon vartalo
korennon ohut kuori

olen minä
sielu liikehtii
silmien kautta ulos

mieli minussa
sielu kuin
partaterillä

ei minun ole paha
on vain onnen hämmentynyt
tuntematon liike