Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Porin Sanomat 7.5.2008, Kimmo Lehto

 

Tornion kasvatti sopeutuu Porin meluun

 

Rakastajien kevään viimeisessä ensi-illassa monitaiteellista ulkopuolisuuden kommentointia.

 

Siinä missä suuri yleisö jo odottelee farssien siirtymistä kesäteattereiden lavoille, lähtee Rakastajat-teatteri vielä kevään viimeiseen rynnistykseen. Lauantaina 10.5. teatterissa nähdään uusi kotimainen kantaesitys Kuvittelee olevansa. Kyseessä on monitaide-esitys, joka kommentoi pirstaloitunutta yhteiskuntaa sekä ulkopuolisuutta ja juurettomuutta.

 

Teatterissa vieraileva Juha Siltasen Juhlaorkesteri –työryhmä käsittelee teemoja musiikin, valo- ja mediataiteen sekä kuvataiteen keinoin. Esityksen taustalla ovat Torniosta muutama vuosi sitten Poriin muuttaneen Hanna Siivolan runot. Pohjois-Suomen hiljaisuudesta ei ollut helppo siirtyä etelän meteliin, joten hän päätti purkaa tuntojaan runouden kautta. – Syvin lapsuuden kuvani on nuotiohetki hiljaisessa metsässä. Tuastalla vain luonnon ääniä. Täällä taas on vallalla äänten kaaos, Siivola kuvailee. – Runoni käsittelevät sitä, miten ihminen voi sovittaa maailmankuvansa täysin uuteen yhtälöön.

 

Vähäeleistä musiikkia

 

Esityksen musiikillinen anti on lähtenyt Jami Westergårdin ja Sanna Grönmarkin kynistä. Runot on sovitettu kaikkiaan 11:een vähäeleiseen ja folk-henkiseen kappaleeseen. Niistä kahdeksan on Westergårdin käsialaa ja loput Sanna Grönmarkin sävellyksiä. – Biiseistä julkaistaan myös levy, jahka saamme purkitettua kaikki kappaleet, Grönmark paljastaa.

 

Juha Siltasen Juhlaorkesteri esiintyy Rakstajat-teatterissa neljän hengen kokoonpanolla. Bändiin kuuluvat säveltäjien itsensä lisäksi Westergårdin Tampereen-kämppäkaveri Petteri Hyvärinen sekä Meri-Porin lukion musiikinopettaja Hanna Martikainen.

 

Valtavia toukkia

 

Kuvataiteilijat Katja Luoto ja Juha Veltti taas vastaavat esityksen visuaalisesta annista. Animaatioiden lisäksi estradille on aseteltu harsosta ommeltuja, valtavia toukkia. – Jokainen työryhmän jäsenistä asettaa toukan sisälle jonkun itselleen tärkeän esineen, jonka haluaa suojata tai kätkeä, Luoto kertoo.

 

Esityksen valaistuksesta vastaa runoilija itse. Rakastajat-teatterissa oppisopimuskoulutuksella itsensä valosuunnittelijaksi koulinut Siivola kertoo valomaailman tulevan tietenkin suoraan pohjoisen luonnosta. – Haen sellaista tunnelmaa, mitä minä sieltä kaipaan.

 

Kuvittelee olevansa monitaide-esityksestä järjestetään kaikkiaan yhdeksän esitystä sekä yksi ennakkonäytös.

©2020 layout132 - suntuubi.com