Rakastajissa päätettiin 15-vuotisjuhlan kunniaksi, että kaikki teatterin työntekijät saavat oman esityksensä. Valosuunnittelija Hanna Siivolan osuus perustuu hänen runoihinsa, joita on sävelletty tätä poikkitaiteellista kokonaisuutta varten. Musiikkia ja tekstiä tukee paikoin tiuhaan tahtiin orkesterin taustalle kuvaa vierittävä visualisointi.
Siivolan runot viestivät yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tuntoja – ja toisaalta myös halua päästä pois ihmisten ilmoilta. Tekstin syvintä sisältöä on vaikeahko hahmottaa niistä tehtyjen laulujen sanoina, mutta runot on painettu myös ohjelmalehtiseen. Se onkin välttämätöntä esityksen viestin hahmottamiseksi.
Jami Westergårdin ja Sanna Grönmarkin musiikki on tähän tarkoitukseensa luoto kehikko Siivolan runojen esittämiselle. Esityksen pääosin melko monotoninen ja minimalistinen musiikki on nimenomaan käyttömusiikkia, kanava tekstien ulos tuomiselle.
Alkupuolella sävelmät ovat hengityksen kaltaisia ja sellaisina myötäilevät hyvin tekstiä, joka musiikkinsa tavoin etenee ilman elämän kirkkaita tai voimallisia sävyjä. Herkästi esitetty musiikki rikastaa runojen sisältöä, samoin visualisointi. Näiden kolmiyhteys toimii melko tasapainoisesti aivan viimeistä musiikki/animaatio-osuutta lukuun ottamatta. Muuhun kokonaisuuteen nähden suhteettoman pitkä ja paikallaan polkeva animaatiojakso herättää aluksi toiveita. Se näyttäisi kokoavan ja selkiinnyttävän jo kuultua ja kertovan, mihin ollaan menossa. Puoleen lyhennettynä loppujakso jaksaisi ehkä kantaa.
